Ketokukkien lääkitystä

Ketokukkien lääkitystä

Ellei nyt lähde lenkille luontoon, jää paitsi elämän ihmeistä! Erityisesti Moisinpellon niityt houkuttelevat meikäläistä tuoksullaan ja väriloistollaan. Ykskaks huomaa olevansa vielä nuori neito, kukkaseppele päässä juoksemassa kohti elämän prinssiä siellä jossain. Tai kuvittelee heittäytyvänsä keskelle timoteiniittyä huulet valmiina suuteloon.

Todellisuudessa matka voi edetä hölkkäämällä, napakasti sauvojen avulla, kenties rollaattorin huimassa vauhdissa tai toisen ihmisen työntämänä pyörätuolissa. Useimmiten varmaan leppoisasti kävellen ja maisemaa ihaillen. Jos jonkinlainen suru tai tuska pakottaa rintaa, kannattaa silti nostaa pää ja siirtää katse omista kengänkärjistä niityn ihanuuteen. Se, mitä näemme, on täydellisesti lahjaa keskelle elämän arkea. Toki lupiinien rynnistys alkaa jo harmittaa ja välillä onkin hyvä tehdä sopivasti kumartuva liike ja napata pari kasvia maasta. Mutta huom. ei kierteellä kipakasti!

Luonto lääkitsee, jos sen hoksaa ja antaa tulla liki. Ihminen kuuluu enemmän kukkakedoille kuin asfalttiviidakkoon. Luonto herkistää, avaa, auttaa ryhdistäytymään – ja ennen muuta kohtaamaan oman itsensä vähän armollisemmin. Näillä mennään tänään. Huomenna kenties jälleen Salille terästäytymään. Molemmaat sopivat yhteen mukavasti. Tulee vain laatia itselleen jonkinlainen järkevä kalenteri, johon mahtuvat molemmat itsehoitomenetelmät.

Niittykävelyn eräs rikastuttava seikka on kohdata kanssavaeltajia. Ihminen on ihmisen suuri rikkaus – joskin toisinaan suurin riesakin. Mutta entuudestaan tuntemattomien katsekontakti on hieno elämys. Hymy tai lyhyt tervehdys antavat vaellukselle syvyyttä. Olemme täällä myös toisimme varten tukemassa ja ymmärtämässä, eikä arvostelemassa ja syyttelemässä. Katseessa paljastamme jotain sielustamme. Tässä elämäntavassa on terveyden aineksia, sopivaa lääkitystä. Eikä maksa mitään!!

Maija Nyman