Kunto ja terveys 50 - banneri 9

Papua ja poveria

Papua ja poveria

”Syö poika syö, vielä tämä lusikallinen. Tulee vahvat lihakset ja voit olla melkein Hulken.” Mummon suusta pääsee kaikenlaisia maata syleileviä totuuksia! Hulkenista hän ei ole oikein perillä, mutta sellaisia kuulemma on.

Samoja lihaksia tässä treenaillaan, erityisesti työn alla ovat selkä-, rinta- ja käsivarsien lihakset. Alli Paasikiven komeat, tosin vähemmän treenatut, käsivarsien lepattavat massat ovat vaanimassa, ellen tee jotain. Ja paljonhan voi tehdä, vaikka perintötekijöitä ja ikääntymistä ei voi eikä kaikessa tarvitsekaan jarruttaa liikaa. Olennaista kai on, että säilyy oma sisäinen tasapaino; hyväksyn sekä ulkonaisen että sisäisen minäni. Jos alkaa vaatia liikaa, tekee itselleen hallaa. Moniltahan vaadittiin jo lapsuudessa paljon työn ja arkiuurastuksen kohdalla. Sieltä nousee erilaisia muistikuvia, kipeitäkin, joita ruumis ei noin vain unohdakaan. Ihmeellinen kokonaisuus eli minä!

Samalla kun antaa itselleen kiitosta edistyksestä, sallii myös takapakit. Onhan niihin elämän aikana tottunutkin. Samalla kun katsoo vastusten määrää, katsoo jo eteenpäin. Tehoa ja tempoa voi lisätä yllättävän nopeasti, jos pysyy uskollisena salin kävijänä. Kotona toki voi vimmaisesti siivota, mutta ottaa sitten vastuun selkäjumituksista myös.

Salin leppoisuudessa on hyvä testata lisää, sillä siitä saa hyvän mielen. Tutustuminen uuden laitteen hyötyyn saattaa yllättää. Löytää lisävaihtelua omaan treenaamiseen. Varsinkin, jos on erityisiä kipukohtia ja mietityttää, mitä voin ja uskallan. Sanotaan, että ’kipua päin’ eli ei rääkkäystä, vaan sopivasti rajalla. Kenties jonkun tapana on treenata veren maku suussa, mutta itselleni sellainen ei istu mitenkään. Mutta velttoilusta ei ole mitään hyötyä, sitä vaan petkuttaa itseään ja lähtee salilta suoraan munkkikahville ja kehaisee käyneensä SALILLA.

No, ellei syysruska houkuttele sekä metsäpolulle että salille, kannattaa vähän pohtia. Missä mättää. Miksi en jaksa mitään. Ota reppuun vesipullo ja tossut, tartu itseäsi lempeän jämäkästi niskasta kiinni – ja menoks!

Maija Nyman