Uutta ja vanhaa rinnakkain

Uutta ja vanhaa rinnakkain

On jälleen opeteltava kirjaamaan vuosi uudella tavalla. Kyllä se luonnistuu, kun on päässyt lopulta yli 1900-luvun tunnusnumeroiden. Tuntuu huikealta ajatella, että kaikki lapsenlapseni ovat syntyneet 2000-luvulla eivätkä tiedä menneistä ”hyvistä” ajoista mitään. Mutta minähän tiedän ja voin kertoa heille. Vuosista, jolloin mummon jalka nousi kevyesti juoksuun ja tanssiin. Jolloin elämässä ei tuntunut olevan mitään esteitä, mitä nyt marjametsässä selkä uupui heti alkumetreillä.

Tänään he kokeilevat mummon rullaus-, veto-, paino-, hierontapalleroita ja tekevät niistä hetkessä leikkiä. Heille liikkuminen sujuu niin sulokaasti, kuperkeikat kupsahtavat komiasti, kiipeäminen pitkin keittiön tiskipöytää sujuu sutjakkaasti.

Kun oppii tutkimaan omia rajojaan, oppii myös antamaan arvoa sille, mitä kaikkea vielä voi tehdä. Toisena päivänä paljonkin, toisena käsi menee lonkan seudulle ja yrittää antaa tukea. Ei siis katsota menneeseen vuoteen, vaan eteenpäin. Se, mikä ennen saattoi olla itsestäänselvää, onkin tänään työn takana. Kukaan ei kuitenkaan ala kävellä kadulla taaksepäin. Askel vie eteenpäin. Ja toivottavasti usein kohti salia Sibeliuksenkadulla. Itse katu tuo mieleen suuren säveltäjän, jonka askel oli ikääntyessä melko lyhyt. Mutta aivot ja sydän tuottivat suuria säveliä. Rajallinen yltyi rajattomaan ja siitä me saamme yhä nauttia. Tässä on elämän paradoksi parhaimmillaan.

Minun rajani eivät olekaan este toteuttaa jotain tärkeää. Ennen muuta suunnata huolenpito omaan itseen, että jaksaa ajatella muitakin. Hyvän olon ja mielen salikäynti avaa kanavia muiden kohtaamiseen. Itseään saa rakastaa että jaksaa muitakin. Oma aika salilla, kävelylenkillä, uimahallissa, hieronnassa tukee kokonaisuutta, jossa mieli, keho ja sielu voi paremmin.

Hyvää alkanutta vuotta!

Maija Nyman