Puroissa solisee
Kyllä se on täällä! Kevät, tuttavamme, johon aina voi luottaa. Se tulee, vaikka toisinaan odotuttaa ja yllättää. Se ei ole koskaan ihan samalainen, vaikka perustyyli pysyy. Jotain tässä voi löytää itsestäänkin. Tuttu on, aina mukana, mutta että osaakin yllättää. Ei kerro, mitä nurkan takana on eli opettaa elämään Carpe diem, tätä hetkeä, päivä kerrallaan. Joidenkin kohdalla jopa tunti kerrallaan.
Kun kohtaa suurissa kivuissa elävän nuoren naisen, sitä vaikenee. Ei ole sanoja, joilla tsemppaisi. Pitää vain olla läsnä ja halata.
Kuntoilu kuuluu kevääseen. Enää ei tarvitse pelätä liukastumista lenkkipolulla. Ryhti kohenee, katsekin nousee automaattisesti ylös ihmettelemään heräävää luontoa, korvat herkistyvät kuulemaan tuttujen lintujen laulua. Ilman raikkaus auttaa hengittämään erityisen syvään tuomaan tuoretta elämää pienimpään soluun saakka. Tämän me voimme tehdä itsellemme juuri nyt salikäyntien ohessa. Polkupyörät kaivetaan varastoista ja samalla kun hengitellään, pumpataan renkaisiin ilmaa. Työstä sekin käy!
Kun kuulee purojen solinan, toivottavasti kuulemme myös meissä olevan veren virtaavan. Olemme siis elossa, vaikka toisinaan kenties kipujen ja vaivojen kanssa. Kaikki kuuluu elämään maassa, jossa kerrotaan asuvan maailman onnellisimman kansan. Jaa-a. Miten sitä mahdetaan mitata kokonaishyvinvoinnin kannalta? Toivottavasti tyytyväiseksi tekee ulkonainen hyvä, koulutusmahdollisuudet, terveydenhoito, demokratia, äänioikeus… Mutta onnellisuus on mielestäni sydämen asia, sisäinen tunnetila, jossa on sopusoinnussa itsensä, läheistensä ja elämäntarinansa kanssa. Se on enemmän kuin ulkonaiset. Onnellisuutta lisäisi kohtaaminen, kuunteleminen, silmiin katsominen, voinnin kyseleminen, avun tarjoaminen, lämpö. Tätä voi kokea maissa, joissa mikään meidän demokratiamme saavutukset eivät ole vielä toteutuneet. Siellä arkinen lähimmäisen kohtaaminen on avainasia. Kenties meillä olisi vielä tässä opittavaa? Näin keväällä sitä on mukava harjoitella!
Maija Nyman